Geriwell kohti vuotta 2019

Toimintamme edelleen kasvaessa vahvistamme yrityksemme laaja -alaista osaamista palkkaamalla uusia työntekijötä sekä kouluttamalla henkilöstöä. Näin takaamme laadukkaan, vaikuttavan ja asiakaslähtöisen palvelun jokaiselle asiakkaallemme ja samalla kehitämme palveluitamme vastaamaan asiakkaiden ja yhteistyökumpaneidemme toiveita ja tarpeita.

Perhepalveluiden tiimimme vahvistui, kun saimme sosionomi Henna Ikävalkon vastamaan toiminnasta ja sen kehittämisestä. Vastaava sairaanhoitajamme Sari Hellman palvelee nyt entistä vahvemmin asiakkuuksien ja henkilöstön kehitttämisen parissa ja hänet nimitettiin joulukuun alussa palvelujohtajaksi.

Odotamme innolla alkavaa uutta vuotta ja haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, omaisia ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta!


Lue myös